Yhteystiedot

Marjukka & Jukka Korhonen
Levälahdentie 208
70870 HILTULANLAHTI

040-5357337/Marjukka
0400-803370/Jukka

korholantalli(at)gmail.com

Mani estetunnilla

Mani on 17-vuotias Irlannin metsästyshevonen ruuna (s. 1994 Irlannissa), jonka isä on Stan the Man, ja emanisä King of Diamonds. Mani tuli Suomeen Saksasta vuonna 2006 ja oli pari vuotta Ohenharjulla, ja muutti Korholaan syksyllä 2008.

Mani on hyvä hypätessä ja maastossa eikä kiellä. Esteillä Mani voi kuumua herkästi, mutta kääntyy silti pienimmästäkin käskystä. Mani hyppää helposti 120-130 senttisten esteiden yli, eikä pelkää minkäänlaisia erikoisesteitä. Mani pitää myös pitkistä ratsastusretkistä sekä yksin että ryhmässä, maastossa ja jäällä - laukkaaminen on niin ihanaa.

Mani on karsinassaan kiltti - myös lapsille - ja sitä on helppo käsitellä. Mani ei pidä piensähkölaitteista, joten emme vaivaudu klippaamaan. Raipan käyttöä Mani helposti kavahtaa niin toisiin hevosiin kuin itseensäkin, lieneekö trauma jäänyt saksalaisesta koulutuksesta.

Mania on kuulemma koulutettu VaB-tasolle kouluratsastuksessa, mutta herraa ei oikein huvita tämä kouluratsastus. Joskus Manilta tulee hyvää pohkeenväistöä tai sulkuväistöä.

Koko perhe ratsastaa Manilla, tosin nuorin vain talutuksessa.

Manin omistajat: John ja Tarja Shakespeare
Teksti ja kuvat: Shakespearen perhe

Tunnilla

Kesällä vihreästä ruohosta nauttimassa