Korholan talli



UUTISET   TALLI   RATSASTUSALUEET   HISTORIA   KUVAT   SIJAINTI   YHTEYSTIEDOT  

Iswina l. "Ninni"



Ninni on arvonsa tunteva ja hyvin seurallinen 18-vuotias hollantilainen puoliveritamma. Hän saapui Kuopioon Maiskan ja Jukan tykö vuonna 2005 Kekkolasta Mikkelistä, missä oli ollut kolme vuotta ratsastuskoulukäytössä.

Ninni on ollut meidän perheelle loistopakkaus, yleensä todella mukava ratsastaa! Hän käy hyvin opetushevoseksi pienemmälle väelle, turhat hötkyilyt kun ovat jääneet nuoruuteen. Edistyneemmällekin ratsastajalle Ninnistä löytyy aina uusia ulottuvuuksia. Tuo aiempi "yleensä" tarkoittaa, että pieniä kausia pari kertaa vuoteen ilmenee, jolloin pollea kiukuttaa vähän kaikki. Tämä jakso kuuluu varsinkin tuohon vuoden pimeimpään aikaan, kukapa tästä kaamoksesta pitäisi!

Ninnin laji on koulu ja helpossa A:ssa aluetasolla vielä pärjätään ihan mukavasti. Kansallisia luokkia olisi tarkoitus sitten koettaa ensi kesänä. Vaativiin luokkiin ei valitettavasti enää ylletä; laukanvaihdot ovat tällä iällä liian vaikeita opittavia. Vauhti kiihtyy ja jarrut häviää niitä opetellessa, eikä jalat osaa millään mennä niin kuin pitäisi. Niinpä olemme päättäneet keskittyä siihen, mitä jo osataan ja tehdä ne hommat entistä paremmin. Rusetteja onkin tullut useammin, kuin jäänyt tulematta. Kisoissa on vain valittava verkkaan riittävän väljä alue, jotta homma sujuisi. Jos on paljon huisketta, Ninni keskittyy enemmän reviirinsä vahtimiseen kuin ratsastajan apuihin. Sama käytös ilmenee valitettavasti myös valmennuksissa aiheuttaen ratsastajalle harmaita hiuksia.

Jos ratsastaja käy liian kovasti komentelemaan, Ninni ottaa Pikku-Myy ­ilmeen ja siirtyy kökkimisvaihteelle. Silloin ei sitten suju mikään. Ninnin kanssa pärjää parhaiten kovasti kiittelemällä kaikesta, mistä vain pystyy. Silloin hän on hyvällä mielellä ja yhteistyöhaluinen liikkuen tosi mukavasti.

     

HEVOSLUETTELO