Korholan talli



UUTISET   TALLI   RATSASTUSALUEET   HISTORIA   KUVAT   SIJAINTI   YHTEYSTIEDOT  

Viis-Ville



Viis-Ville eli Ville (Vippe, Kani, Brontosaurus) siirtyi nykyisen omistajansa Elisan omistukseen 2006 vuoden alkupuolella. Korholaan muutettiin kesällä 2008.

Ville on komea, mutta varsin luonteikas Suomenhevonen. Villen tempauksia täytyy yrittää ymmärtää, niistä ei aina nimittäin ota selvää. Ville omaa muunmuuassa varsin nopeita mielialan vaihteluita. Ensin se tulee tervehtimään iloisesti, kerjää rapsutuksia ja on itse aurinkoisuus, hetken kuluttua se puree itseään kun harjaaminen kiukuttaa. Kani -lempinimi on osuva, koska ajoittain Ville jää tuijottamaan tyhjyyteen terhakkaana, korvat hörössä, mutta tyhjä katse silmissään, eli näyttää kirjaimellisesti aivan kanilta. Ville on myös hieman läheisriippuvainen parhaasta kaveristaan Jäbästä. Kun Jäbä palaa ratsastuksestaan naapurikoppiin, Ville asettuu aivan seinän viereen ja katsoo ystäväänsä ihailevasti ja onnellisena, ikäänkuin ajatellen "Ei sinua olekkaan myyty..."

Kaikki nämä erikokiset tempaukset ja luonteenpiirteet tekevät Villestä kuitenkin juuri sen Villen, josta pidämme. Ville tietääkin olevansa komea, maneesissa se usein pysähtyy peilailemaan itseään, omaahan se varsin mukavat liikkeetkin!

Villen omistaja: Elisa Pyykönen
Teksti: Eveliina Pyykönen

   

HEVOSLUETTELO