|
|
|
LEIF
"Leffe"
Omistaja: Hanna-Riina Korhonen
Leif on Korholan tallin ensimmäinen ja vanhin asukas. Leif tuli Korhosten omistukseen vuonna 1989, ja ikää hänelle on kertynyt kunnioitettavat 28 vuotta. Leffe on kotoisin Tanskasta ja on suvultaan tuntematon risteytysponi.
Leif on aina ollut todella kiltti ja helppo hoitaa sekä
kuuliainen ratsastaa - vaikka toisaalta bravuureihin onkin kuulunut hurjat kiitolaukat pukkeineen maastosta tallille. Tästäkin huolimatta Leffe sijoittui koulukisoissa aina kärkipäähän.
Saavutuksiin kuuluu mm. aluemestaruus, useita voittoja aluetason helppo A -tasolta sekä Villivarsa-cupin toinen sija ja kilpailun Best in Show palkinto.
Lisäksi Leffen kanssa on kokeiltu mm. "hiihto-ohjastusta"
(hiihtäjän ollessa samalla itse ohjaksissa), leikitty Pony Express postilähettejä
ja Wienin espanjalaista ratsastuskoulua, harjoiteltu lännenratsastuksen
apuja sekä akrobatiasuorituksia, ja vedetty sekä rekeä
että kärryjä.
Viime vuodet Leffe on jo ottanut rauhallisemmin, toimien mm. kävelyratsuna pienemmille harrastajille sekä tarpeen vaatiessa seuraherrana toisille hevosille. Hän nauttii päästessään kävelylle tai ratsastukseen, ja onkin edelleen varsin hyväkuntoinen herra.
|